Tuemme kaikessa toiminnassamme taistelua korona-viruksen leviämistä vastaan. Asiakaspalvelumme palvelee teitä puhelimitse ja sähköpostitse arkisin klo 8.00 – 16.00. Lue tiedote koronan vaikutuksista taloyhtiössä asumiseen >>

Suljemme toimistomme toistaiseksi kaikilta muilta paitsi työtekijöiltämme viruksen leviämisen rajoittamiseksi. Avainluovutuksia tehdään kuitenkin normaalisti. Työntekijöillämme on myös etätyöskentelyyn mahdollisuus ja osa henkilöstämme työskentelee kotoa käsin. Tällä pyrimme varmistamaan sen, että mahdollisessa henkilöstön sairastumistapauksessa karanteenitoimet eivät ulottuisi koko henkilöstöä koskevaksi.

Kokoukset
Hallituksen kokoukset pyritään pitämään etäkokouksina. Isännöitsijät voivat järjestää Teams-kokouksia tai puhelinkokouksia. Isännöitsijämme sopivat kokouksien pidoista hallituksien kanssa.

Yhtiökokoukset: Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto suosittelevat, että koronaepidemian aikana taloyhtiöt hyödyntävät yhtiökokousten pitämisessä etäyhteyksiä. Taloyhtiöissä kannattaa myös harkita kiireettömien hankkeiden päätöksenteon tai koko yhtiökokouksen siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

Isännöinti Vuorman asiakkaiden yhtiökokoukset
Pyrimme järjestämänään yhtiökokoukset tänä vuonna sähköisesti puhelinyhteyden tai Teams-yhteyden kautta. Isännöitsijät sopivat näistä taloyhtiökohtaisesti ja sen hetkisen tilanteen mukaan, aiheesta tiedotetaan osakkeenomistajia yhtiökokouskutsujen yhteydessä tai erillisellä tiedotteella.
Osallistuja voi valtuuttaa asiamiehen edustamaan itseään kutsun mukana olevalla valtakirjalla.

Puhelinyhteys
Osaan kokouksista avataan kokouspuhelin, jolloin osallistujat voivat osallistua samaan aikaan kokoukseen. Kokouspuhelinnumero ilmoitetaan kokouskutsussa.

Teams-yhteysIsännöinti Oulu
Kokouksiin osallistuminen onnistuu myös Teams-yhteyden kautta. Osallistumislinkin saat isännöitsijän kautta, asiasta tiedotetaan myös yhtiökokouskutsun mukana lähetettävässä saatteessa. Kannattaa muistaa, että on aina mahdollista pitää tarvittaessa ylimääräinen yhtiökokous myöhemmin, jos sellaiselle tulee tarvetta. Seuratkaa tiedotteitamme epidemian edetessä osoitteessa: www.isannointivuorma.fi

Suojellaan toisiamme!
Isännöinti Vuorma Oy:n isännöitsijät